Koulutusvinkit
24 / 02 / 23

Eloseminaari 24.-25.8.: Yhteisen hyvän äärellä. Puhumassa mm. Rosa Nenonen, positiivisen psykologian kouluttaja!

Kuvaus

Seminaarissa kuulemme ajankohtaisia puheenvuoroja työmarkkinoista, työelämän kehittämisestä sekä työhyvinvointiin ja omaan jaksamiseen liittyvistä teemoista erilaisista näkökulmista.

Kahden päivän aikana saamme vieraaksi huippumielenkiintoisia puhujia, kuten positiivisen psykologian kouluttaja Rosa Nenosen, jonka työpajassa avataan merkityksellisen työn kaavaa. Touhula Päiväkotien toimitusjohtaja, HR ja pääluottamusmies kertovat, kuinka palveluyrityksessä on onnistuttu kehittämään johtamiskulttuuria ja palauttamaan luottamusta. Joensuun kaupungin palvelusuhdepäällikkö ja pääluottamusmies valaisevat toimivaa yhteistyötään. Lisäksi kuullaan työterveysyhteistyöstä julkisella alalla ja arkijohtamisen merkityksestä työkyvyn ylläpitäjänä.

Paikka

Solo Sokos Hotel Helsinki, Kluuvikatu 8, 00100 Helsinki

Kenelle

Seminaariin ovat tervetulleita työmarkkina- ja työsuojelukonsultin koulutuksen suorittaneet sekä muut seminaarista kiinnostuneet henkilöstön edustajat, työsuojelupäälliköt, työhyvinvointipäälliköt ja työhyvinvoinnin kehittäjät. Seminaari soveltuu myös yhteistoimintakoulutukseksi.

Ohjelma

Torstai 24.8.

9.00–10.00 Kahvitarjoilu
10.00–10.15 Seminaarin avaus (Työhyvinvoinnin asiantuntija Jari Tuomainen, Aktiivi-Instituutti)
10.15–11.15 ”Ajankohtaista työmarkkinoilta” (Puheenjohtaja Antti Palola, STTK)
11.15–12.15 ”Miten palveluyritystä johdetaan arjesta käsin johtamiskulttuuria kehittämällä?” (Toimitusjohtaja Sari Saari, Touhula Päiväkodit)
12.15–13.15 Lounas
13.15–14.15 ”Luottamuksen palauttaminen – mitä se on vaatinut?” (Henkilöstöjohtaja Maiju Isokangas ja pääluottamusmies Tiina Karhulahti, Touhula Päiväkodit)
14.15–14.45 Kahvitarjoilu
14.45.–16.15 ”Ajankohtaista työterveysyhteistyöstä julkisella alalla” (Asiantuntijalääkäri, työterveyshuollon erikoislääkäri Susanne Heikinheimo, Keva)
19.00–22.00 Illallinen ja livemusiikkia Sokos Hotel Solossa

Perjantai 25.8.

09.00–09.15 Seminaaripäivän avaus (Työhyvinvoinnin asiantuntija Jari Tuomainen, Aktiivi-Instituutti)
09.15–11.15 ”Yhteen hiileen puhaltamalla liekki ei sammu” (Palvelusuhdepäällikkö Mari Pitkänen ja Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, pääluottamusmies Marjo Viitalahti, Joensuun kaupunki)
11.15–12.30 Lounas
12.30–14.00 ”Merkityksellisen työn kaava” (Positiiviseen psykologian kouluttaja Rosa Nenonen)
14.00–14.30 Kahvitarjoilu
14.30–15.30 ”Hyvä arkijohtaminen ylläpitää työkykyä” (Työkykykoordinaattori Tuija Merkel, Espoon kaupunki)
15.30 Seminaarin päätössanat

Kouluttajat

Puheenjohtaja, Antti Palola, STTK
Antti johtaa STTK:n toimiston työskentelyä, neuvottelutoimintaa ja yhteiskunnallista vaikuttamista sekä vastaa STTK:n edustajistolle ja hallitukselle järjestön toiminnasta.

Toimitusjohtaja Sari Saari, Touhula Päiväkodit
Hallituksen jäsen Restelissä ja Unicassa. Ammattijohtaja, jolla on yli 20 vuoden kokemus isojen henkilöstöintensiivisten palveluyritysten johtotehtävistä. Sarin johtaminen lähtee palvelun perustehtävän palvomisesta ja sen ymmärtämisestä, että palveluyrityksen tuote on sen henkilöstö. Palveluyrityksen johtaminen on kulttuurin kehittämistä ja jokaisen yksilön oppimisen polkujen varmistamista.

Henkilöstöjohtaja Maiju Isokangas, Touhula Päiväkodit 
KTM, Touhulassa vuodesta 2018 eri HR-tehtävissä varmistaen hyvää henkilöstökokemusta. HR-alan kokemusta 14 vuotta. Maijun mukaan tehtävämme on luoda onnellista lapsuutta ja hyvää työelämää. Onnistumme tehtävässämme, kun henkilöstömme voi hyvin.

Pääluottamusmies Tiina Karhulahti, Touhula Päiväkodit
Touhulassa vuodesta 2013. Kuutisen vuotta Sote ry:n luottamusmiehenä, joista pääluottamusmiehenä neljättä vuotta. Luottamuksen kokemusperäinen asiantuntija.

Asiantuntijalääkäri, työterveyshuollon erikoislääkäri Susanne Heikinheimo, Keva
Työnantaja-asiakkuudet ja työkykyjohtaminen -yksikössä osana moniammatillista tiimiä, jonka fokuksessa ovat hyvinvointialueet. Projektipäällikkönä Kevan Kestävää Työelämää -hankkeen Työterveysyhteistyön kehittämisen projektissa.

Palvelusuhdepäällikkö Mari Pitkänen, Joensuun kaupunki
Vastaa palvelussuhdeasioiden laajasta kentästä tiimin kanssa. Päätehtävinä työehtosopimusten tulkintakysymykset, ohjeistukset ja linjaukset, palkkausasiat, paikallisneuvottelut ja yhteistoiminta. Mari näkee ammattijärjestötoimijat kriittisen tärkeinä yhteistyökumppaneina. Pääluottamusmiehet tuovat henkilöstöpalveluihin tietoa kentältä ja lisäksi heillä on valtava osaaminen työehtosopimusasioissa, joten yhdessä pohtimalla voidaan löytää parhaat ratkaisut.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, pääluottamusmies Marjo Viitalahti, Joensuun kaupunki
Joensuun kaupungin palveluksessa vuodesta 2004 ja pääluottamusmiehenä vuodesta 2017. Yhdenvertaisuus ja tasavertainen kohtelu sekä yhteisten lakien ja säädösten noudattaminen sydäntä lähellä. Marjon maailmankatsomus on avartunut kuntapolitikan parissa ja lautamiestoimissa. Opiskelu sosionomiksi työn lomassa on lisännyt näkemystä ja haasteita. Motto: ”Ollaan ihmisiä toisillemme”.

Positiiviseen psykologian kouluttaja Rosa Nenonen
Tietokirjailija, puhuja, hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Esikoisteos ”Merkityksellisen työn kaava – Toteuta itseäsi muuta maailmaa” julkaistiin vuonna 2020 (Gummerus). Vuoden tulokas 2023 Speakersforumin puhujaäänestyksessä. Rosan työn ytimessä on positiivisen psykologian voimavarakeskeinen ja ihmisen hyvinvointia korostava ote.

Työkykykoordinaattori Tuija Merkel, Espoon kaupunki
Kaupunkitasoinen työhyvinvointiin ja työkykyyn liittyvien prosessien ja toimenpiteiden kehittäminen ja ylläpito yhteistyöverkoston kanssa sekä esihenkilöiden tuki ja ohjeistus. Henkilöstön sairauspoissaolojen vähentäminen ja pituuksien lyhentäminen, työkyvyn lisääminen ja ennenaikaisten eläköitymisien ennaltaehkäisy ja työurien pidentäminen yhteistyössä työterveyspalvelujen kanssa.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu 15.6. mennessä.

Jos olet liiton jäsen, tarkista koulutuksen palkallisuus ja ilmoittautumiskanava liitostasi. Liitot maksavat koulutukset määrittelemilleen kohderyhmille. Jos maksat itse tai työnantajasi maksaa ilmoittaudu tästä.

Lisätietoja

Koulutuksen sisältö: Asiantuntija Jari Tuomainen, puh. 050 467 8770,
jari.tuomainen@aktiivi-instituutti.fi

Koulutusjärjestelyt: asiakaspalvelu@aktiivi-instituutti.fi


Majoitus ja matkustaminen

Palkallisissa koulutuksissa liitot maksavat majoituksen kahden hengen huoneessa. Ilmoita majoitustarpeestasi liittoon ilmoittautumisen yhteydessä.

Liitot korvaavat matkakustannukset halvimman kulkuneuvon mukaan. Jos joudut käyttämään lentokonetta tai omaa autoa, ota yhteys liittoosi.

Perumisehdot

Jos haluat perua ilmoittautumisesi, ilmoita siitä sähköpostilla asiakaspalvelu@aktiivi-instituutti.fi

Jos perut koulutuksen alle 8 päivää ennen sen alkua, laskutamme sinulta tai työnantajaltasi 150 euroa.

Jos olet liiton jäsen, tarkista perumisehdot omasta liitostasi.