Koulutuspäällikkö Aila Peippo-Pasuri: ”Suostun jakamaan”

”Ei, minä en tarvitse puolikasta, anna minulle kokonainen”, kirjoittaa Jevgeni Jevtushenko runossaan. Hyväksyntä, tuki, kunnioitus, myötätunto, välittäminen, rehellisyys, kuulluksi tuleminen… Jevgeni Jevtushenkon runoon – hieman epäortodoksisesti sovittaen – kirjasin koulutettavien tuntoja eräällä henkilöstönedustajien työhön liittyvällä kurssilla.

Kysymys kuului: ”Kun sinua on loukattu, mitä tarvitset muulta yhteisöltä päästäksesi tilanteessa eteenpäin?” Vastauksia kirjattiin yhteensä yksitoista. Toinen kysymys kuului: ”Kun olet loukannut toista, mitä tarvitset muulta yhteisöltä päästäksesi tilanteessa eteenpäin?” Huomionarvoista oli, että vastausten listaan kertyi edellisten ”ymmärryksen” ja ”kunnioituksen” kaltaisten substantiivien lisäksi ”yhteenkuuluvuus, kärsivällisyys, hyväntahtoisuus, reiluus ja myönteisyys”. Vaikka Jevtushenkon runossa korostuvat ”minun, en suostu jakamaan” ja ”elämä, kaikki kokonaan, minä jaksan”, mietin, onko todellisuus kuitenkin toisenlainen?

Kasvojen menettämisestä

Professori Klaus Helkama kirjoittaa nykypsykologian mukaisesta jaosta kunnia-, kasvo- ja arvokkuuskulttuureihin teoksessaan ”Suomalaisten arvot – Mikä meille on oikeasti tärkeää?” (2015, 158). Kun kunniakulttuureissa on pidettävä yllä yhteisön kunniaa, on kasvokulttuureissa tärkeää kaikkien kunnia, jottei kukaan menettäisi kasvojaan. Suomessa on vallalla arvokkuuskulttuuri ja kaikilla ihmisillä menettämätön arvokkuutensa. Onko meillä vallalla myös kasvokulttuuri? Menetänkö kasvoni, jos teen virheen? Menetänkö kasvoni, jollen jaksa?

Perustuuko odotus yhteenkuuluvuudesta niin ikään erhetilanteissa ”kasvojen säilyttämiseen” eikä vain ”arvokkuuteen” oletetun loukkaamisen jälkeen? En kuullut ainoatakaan ”minun [oma vika, häpeä], en suostu jakamaan” tai ”minä jaksan” -repliikkiä. Haluttiin hairahduksesta huolimatta tulla arvostetuksi, mutta myös hyväksytyksi, kuten ennenkin. Tarve tulla ymmärretyksi ja kuulluksi viestinee myös työyhteisön merkityksestä yksilön jaksamiselle. Vaikka suomalaista työelämää leimaa urheilumaailmasta tuttu ja liikenteessäkin ilmenevä oman suorituksen tekeminen, on rohkaisevaa kuulla yhteisön myötätunnon ja myönteisyyden tarve ja toivomus.

Tulevaisuuden työyhteisöistä ja ilmapiiristä

Ehkä voimmekin luottavaisina katsoa työyhteisöjen tulevaisuuteen. Tulevaisuuteen, jossa on vallalla turhia häpeämätön, kannustava ja välittävä ilmapiiri – niin omien kuin toistenkin virheiden ja persoonien säröjä kohdatessa. Ehkä runon säkeet jäävät elämään runoon ja työyhteisöissä kuullaan ”meidän, haluamme jakaa” tai ”elämä, kaikki kokonaan, me jaksamme yhdessä” -lausumia. Ehkä silloin ei tarvitse – ainakaan kovin usein – miettiä miten toimitaan myötäeläen, kun sinua on loukattu tai sinä olet loukannut.

Jos, ja kun, loukkaavaksi kokemasi lapsukseni osuu kohdallesi, ole hyvä ja aseta se ilman ulkopuolisen sovittelun tarvetta oikeaan mittakaavaan kokonaisuudessa. Anna minulle kokonainen myötätunto, kunnioitus, rehellisyys ja välittäminen ilman tarpeetonta arvokkuuden tai kasvojen menettämistä. Niin jaksaisimme työyhteisönä jakaa tulevat puolikkaat ja kokonaiset murheet sekä onnet.

Aila Peippo-Pasuri toimii Aktiivi-Instituutissa asiantuntijatehtävissä vuoteen 2022 asti.

Kuva: Lina Trochez, Unsplash