Blogi
13 / 01 / 16

Työsuojeluvaltuutettu Petra Neitola: ”Työelämän haasteissa korostuvat työsuojeluun ja työhyvinvointiin liittyvät asiat”

Esittelyssä työsuojeluvaltuutettu Petra Neitola

Olen päätoiminen työsuojeluvaltuutettu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Edustan hoitohenkilökuntaa Oulun yliopistollisen sairaalan Medisiinisellä tulosalueella sekä Lasten ja naisten tulosalueella. Tässä tehtävässä olen toiminut vuoden 2014 alusta lähtien. Koulutukseltani olen kätilö.

Kurssin monipuoliset hyödyt

Aktiivi-Instituutin työsuojelukonsultin tutkinto-opetukseen minua kannustivat hakemaan kollegani, jotka olivat suorittaneet konsulttikoulutuksen jo aiemmin. Koulutus laajensi näkemystäni työsuojelusta ja työhyvinvoinnista. Se avasi muun muassa lainsäädännön merkitystä työsuojeluasioiden taustalla. Koulutuksen myötä asioita on alkanut tarkastella kokonaisvaltaisemmin.

Koulutuksen aikana tuli hyvin esille myös se, että ongelmat työelämässä ovat samanlaisia ympäri maata. Kurssikavereista muodostunut verkosto on ollut hyvä apu monessa tilanteessa ja apua on pyydetty puolin ja toisin. Kurssikavereiden hanketöistä sai myös hyviä ideoita, joista joitakin on jo käsitelty omassa työsuojeluorganisaatiossani.

Valmiuksia myös uusiin haasteisiin

Vaikka en esimiestehtävässä toimikaan, uskon koulutuksen antavan myös siihen valmiuksia. Työelämän haasteissa korostuvat koko ajan enemmän koulutuksessa käsitellyt työsuojeluun ja työhyvinvointiin liittyvät asiat. Myös työsuojeluvastuun ymmärtäminen on tärkeää esimiehen roolissa toimiville.

Koulutusta suosittelen kaikille työsuojeluvaltuutetuille. Koulutusta ei ehkä kannata lähteä suorittamaan aivan uran alkutaipaleella, jos sitä hoitaa oman työn ohessa. Päätoiminen työsuojeluvaltuutettu hyötyy koulutuksesta varmasti jo varhaisemmassa vaiheessa.


Petran hanketyö käsittelee biologista turvallisuutta PPSHP:ssa pisto- ja viiltotapaturmien ennaltaehkäisemiseksi.